Post by Reddari on Jun 21, 2020 20:49:55 GMT 2
Nimi: Adeline Angelet
Kutsutaan: Ada, Adeline, neiti Angelet
Laji: Hyve, rohkeus
Kyky: Telepatia
Kyvyn hallinta:
4/5 Osaa lukea näköyhteydessä olevien ihmisten mieliä nähden selkeähköjä välähdyksiä mielikuvista ja lauseen pätkiä ajatuksista. Harjoittaa jokin verran kykyään huvin vuoksi, joten se on kehittynyt aikojen saatossa.
Sukupuoli: Nainen
Ikä: 29
Yhteisö: Edenia
Asema: Pyhimys
Maine/Vaikutelma:
Adeline on arvostettu osa yhteisöään, jossa häntä ihaillaan ja kunnioitetaan muiden hyveiden ja ihmisten osalta. Synnit pääasiassa taas vihaavat julmaa ja pomottelevaa naista. Hyveestä saa ensi alkuun hieman koppavan, mutta sivistyneen kuvan. Hän puhuu sujuvasti ja osaa käyttäytyä sosiaalisissa tilanteissa mallikkaasti. Pettävä hymy hurmaa monet.
Ulkonäkö: KUVA
Hyve on suhteellisen lyhyt, mutta muodokas nainen, jolla tuntuu kertyneen tavaraa juuri oikeisiin paikkoihin. Linjakas tiimalasivartalo näyttää erityisen hyvältä tiukoissa mekoissa. Naisen lantio on leveähkö, mutta vyötärö taas kapeampi. Rintoja löytyy jonkin verran, mutta sopusuhtaisesti painoon verraten. Adeline onkin hoikahko, eikä esimerkiksi ylimääräistä vatsaa oikeastaan ole. Reisissä on kuitenkin mistä ottaa kiinni ja sääret ovat pitkät ja näyttävät. Kuitenkaan naiselle ei ole kertynyt paljoakaan pituutta. Sitä on vain 168 cm.
Adelinen kasvonpiirteet ovat klassisen linjakkaat mutta siitä huolimatta naisellisen pehmeät. Posket ovat korkeat, leuka taas terävähkö, kun taas leukalinja ei ole kovinkaan voimakas. Nenä on suora sekä kohtuullisen pieni ja siro. Korvat ovat huomaamattomat. Silmät ovat suurehkot ja niiden luomet ovat aavistukset raskaat. Väri on seisauttavan vaalea harmaa. Huulet ovat täyteläiset ja yleensä punaiseksi punatut. Iho on kuulaan vaalea ja suojatun elämän takia lähes virheetön.
Hiukset naisella ovat pitkät, melkein puoleen selkään yltävät ja kevyesti lainehtivat. Ne ovat väriltään pikimustat ja ovat tyypiltään paksua sekä kiiltävää. Niistä näkee, että ne on hyvin huollettu. Kulmakarvat ovat voimakkaat ja saman väriset hiusten kanssa. Adeline meikkaa voimakkaasti ja huolitellusti, arvolleen kuitenkin sopivasti tietenkin. Osittain hän käyttää vanhan maailman meikkejä ja osittain nykyään valmistettuja kauneustuotteita.
Pukeutuminen:
Adeline rakastaa mekkoja ja iltapukuja pukeutuen aina koristeellisesti ja näyttävästi. Käytännöllisyyttä ei vaatteista yleensä löydy, vaan nainen menee se edellä, mikä näyttää hyvältä hänen yllään. Hän omistaa paljon vaatteita ja käyttää aikaa valitakseen oikeanlaisen asun itselleen joka päiväksi. Lempivärit ovat punainen ja musta, joten ne esiintyvät usein vaatetuksessa. Korut ja korkokengät tietenkin kuuluvat asiaan, kuten myös käsilaukut, jotka sopivat asuun.
Ominaisuudet:
Voima: 1
Adeline välttää fyysisiä töitä, joten hänelle ei ole kertynyt käsiin tai jalkoihin paljoakaan voimaa.
Ketteryys: 2
Kävelee ja juoksee normaalisti, mutta esimerkiksi kiipeäminen on todella kömpelöä.
Kestävyys: 2
Jaksaa juosta jonkin verran hengästymättä ja kestää hyvin kipua.
Refleksit: 2
Reagoi äkkinäisiin tilanteisiin aika hitaasti, mutta ei jää kakkoseksi hitaampien kanssa.
Älykkyys: 3
Suhteellisen älykäs luonnostaan ja on saanut hyvän koulutuksen hyveenä Edeniassa. Osaa lukea, kirjoittaa ja laskea. Yleistietoisuus hyvä.
Sos. Taidot: 4
Taitava puhumaan ja esittämään eri seurassa erilaista ihmistä. Niin uhkailu, lahjonta kuin kiristyskin hoituu naisellisella charmilla.
Selviytymistaidot:1
Ei ole tottunut selviytymään omin avuin maailmanlopun jälkeisessä maassa, vaan teetättää tällaiset hommat muilla.
Tarkkaavaisuus: 3
Tarkkasilmäinen mitä tulee muihin ihmisiin. Löytäisi resursseja kohtuullisen hyvin, jos vain viitsisi mennä etsimään niitä.
Yhteensä 18 pistettä.
Mielenterveys: Gamma
Käyttää jonkin verran telepatiaa, joten mielenterveys ei ole niin hyvässä kunnossa kuin se voisi olla. Ahdistuneisuutta havaittavissa jos tarkkaan seuraa naista, mutta se osataan myös piilottaa tarvittaessa todella taitavasti.
Luonne:
Julma – Rohkea – Flirtti – Empatiakyvytön - Harhainen – Alkoholisti - Ylpeä - Hedonistinen
Adeline on kylmän rauhallinen tapaus, jota on vaikea järkyttää millään. Jotkut voisivat pitää naista jopa tunteettomana, mutta sitä hän ei täysin ole. Hän näki pienenä paljon kuolemaa, joka on osakseen muokannut häntä koleaksi persoonaksi, joka nyt on. Naisen piti jo nuorena aikuistua, sillä maailma ei enää ollut sellainen, jossa lapsuudelle olisi tilaa. Väliin jäänyt lapsuus näkyy tunnekyvyttömyytenä ja empatiakyvyttömyytenä. Vaikka hän joutuikin jättämään lapsen elämän nopeasti taaksensa, sai Adeline elää suhteellisen suojattua elämää siitä lähtien, kun Edenia perustettiin. Niinpä nainen on tottunut hyvään, eikä hän osaa asettua muiden vähempiosaisten kenkiin ollenkaan. Hän ei ymmärrä köyhiä tai sairaita, sillä hän ei itse ole koskaan ollut sellainen eikä varmaan myötätuntoa heruisi, vaikka asiat olisivat toisin.
Hyveeltään Adeline on rohkeus, joka näkyy myös kylmäpäisyydessä, jonka hän omistaa. Nainen nauraa vaaroille ja aliarvioi riskejä sekä uhkia mennen tullen ja vielä palatessakin. Hän on todella rohkea, mutta kuitenkin älykäs, joten liian vaarallisia tilanteita kuten zombikontakteja vältellään viimeiseen asti. Vaaralliset rentut taas kiinnostavat kaunokaista todella paljon ja hän on aina valmis polttamaan näppinsä näiden kanssa. Adeline rakastaa flirttailua ja kaiken näköistä vispilän kauppaa. Silloin hän jopa heittäytyy leikkisäksi, vaikka valheellisessa naurussa on silti jonkinlaista kolkkoutta. Nainen harvoin hymyilee aidosti, jos ehkä koskaan.
Kaunotar on hyvin oman arvonsa tunteva, eikä esitä muille kuin halutessaan jotain, mitä ei ole. Luonne lähentelee suorastaan ylpeyttä ja koppavuutta, jossa muilla ei ole väliä, varsinkin jos he eivät olet Angeleteja tai hyveitä. Adeline nauttii siitä, että heitä jumaloidaan ja paistattelee ihailussa täysin rinnoin. Pikku hiljaa nainen on alkanut uskomaan huhut ja uskomukset melkein todeksi, joten hän on muuttunut hieman harhaiseksi. Jotkin asiat tai tapahtumat voivat vetää hänen jalkojaan takaisin maan kamaralle, mutta lähtökohtaisesti Adeline uskoo olevansa maailman napa ja kaiken palvonnan arvoinen.
Adelinen ylellistä liippaavaa elämää kuitenkin varjostaa viinan piru. Hän on pahasti alkoholisoitunut vuosien varrella paeten todellisuutta humalaiseen ihmemaahan. Pyhimys juo melkeinpä päivittäin ja jos ei, niin hän on todella vaikeaa seuraa. Humalaisena naisesta tulee äkkipikaisempi ja aggressiivisempi. Laskelmointi unohtuu ja tilalle tulee hedonistista nautinnon hakua, jota etsitään pullon pohjalta kuin muista ihmisistäkin. Tavallisesti kylmäpäinen hyve saattaa jopa kiukustua humalassa tai ratketa hervottomaan nauruun lattialla pyörien. Hänen hallintansa on täysin kadonnutta liian humalassa, kun taas pienessä nousussa tämä ei näy niin pahasti. Adeline juo pitkälti tylsyyttään ja siksi, että haluaa paeta maailman tilaa. On raskasta tietää, ettei paluuta entiseen ole koskaan.
Menneisyys:
Adeline syntyi neljä vuotta ennen tuhoa tunnettuun ja arvostettuun hyveiden sukuun, joka asui pitkälti Arctonin kaupungissa. Hänen isänsä oli juristi kun taas äitinsä lääkäri ja pidettyjä sukunsa edustajia. Adelinen isä oli Cyrill Angeletin isän veli, joten perheet olivat läheisiä alusta asti. Adeline usein leikki pienenä Cyrillin kanssa, vaikka vanhempaa poikaa ei oikein tytön kanssa kiinnostanutkaan puuhailla. Rikas perhe soi tyttärelleen suojaisan ja yltäkylläisen elämän alkuvaiheet, jolloin mistään ei ollut puutetta. Nämä kuitenkin olivat aika etäisiä lastaan kohtaan, jota pitkälti hoiti lastenhoitaja. Tähän Adeline kiintyi lapsena enemmän kuin vanhempiinsa.
Tätä kesti vain vuosia, kun maailma meni päin helvettiä. Zombimaailmanloppu alkoi ja valtasi nopeasti alaa kiroten koko ihmiskunnan sukupuuton partaalle. Adeline oli vain neljän, kun bunkkeri, jota isäpappa oli Cyrillin isän kanssa rakentanut tuli tarpeen. Perheet pakenivat sinne, mutta valitettavasti Adelinelle rakasta lastenhoitajaa ei sinne huolittu. Ensimmäinen menetys maailmanlopun takia. Adeline vietti isänsä, äitinsä ja muiden sukulaisten kanssa viikon bunkkerissa ennen kuin he uskaltautuivat ulos. Maailma, jonka he olivat joskus tunteneet oli tuhoutunut. PikkuAdelinen oli vaikea ymmärtää mitään tästä ja hän oli muiden suojelun varassa koko ajan.
Adelinen vanhemmat ja muu suku alkoi rakentamaan yhteisöä, jossa pysyttäisiin turvassa zombeilta. Avuntarvitsijoita kokoontui heidän ympärille ja siitä alkoi pikkuhiljaa muodostumaan Edenian yhteisö. Samalla vanhemmat vaalivat tytärtään ja koittivat pitää tämän poissa pahasta maailmasta, joka oli nyt muodostunut heidän ympärilleen. Zombeja ja ryöväreitä riitti. Edenian alkuvaiheessa ryövärijoukko hyökkäsi yhteisön lähistölle tarvikkeita etsivien kimppuun. Näiden mukana oli Adelinen äiti, joka koki kohtalonsa ryövärien käsissä Adelinen ollessa noin kuusivuotias.
Adelinen isä selvisi Edenian vaikeista alkuajoista tyttärineen. Isä kipusi korkeaan asemaan nopeasti ollessaan hyve, mutta kun Cyrill täytti 25 –vuotta nostettiin tämä johtajaksi. Tätä ei Adelinen isä niellyt pureskelematta ja lopulta kun Cyrillin valta voimistui karkotettiin mies Edeniasta “salaliiton” takia. Adeline oli silloin 22 –vuotias ja otti raskaasti isänsä menetyksen, jonka kanssa oli kasvanut tiiviisti yhteen vaikeuksien saattelemana. Kuitenkin Adelinea ei syytetty moisesta, joten hän sai jäädä ja vielä tänäkin päivänä tummaverikkö nähdään Edenian kaduilla huikentelevissa asuissa tai viinilasin kanssa omakotitalossa, jossa hän asuu Cyrillin kanssa.
Nippelitieto:
- Perhe: Äiti (kuollut) ja Isä (karkotettu). Serkku Cyrill Angelet (Yuno)
- Asuinpaikka: Asuu kerrostalon päälle rakennetussa omakotitalossa, jossa asuu muukin Angeletin suku.
- Lempijuoma on punaviini, mutta juo ihan mitä vain.
- Hänellä on miesorjia, jotka nainen on valinnut erityisesti silmää miellyttämään.
- Omistaa pistoolin, mutta surkea käyttämään sitä.
- Pinterest -taulu
Tavaraluettelo:
Huulipuna, pieni pistooli, taskumatti ja pussillinen Edenian valuuttaa.