Post by Karu on May 11, 2020 12:41:47 GMT 2
Nihal Burman
Synti (ahneus) | ♂ | 24 v
Kyky
Telepatia (2)
Nihalin kyky rajoittuu tällä hetkellä yhden ihmisen kuunteluun kerralla. Hän voi kuulla katsomansa ihmisen ajatuksista yksittäisiä sanoja tai lyhyitä katkonaisia lauseita. Lauseita kuullessaan ne kuulostavat lähinnä rikkinäiseltä puhelimelta ja niiden tulkinta jää Nihalin omaksi tehtäväksi. Mies ei käytä kykyä usein, sillä omaa taidon tulkita henkilöiden elekieliä ja eleitä. Valitettavasti telepatia kyvyn harjoittamisesta on vuosien saatossa tullut hänelle pysyviä vammoja (ks. ulkonäkö).
Liikkuva ominaisuus
β
Yhteisö & Asema
Nihal on Edeniassa vanhan ihmisrouvan orja (tällä hetkellä).
Maine
Nihalin tiedetään Edeniassa sinä nuorukaisena, joka meni "melkein" läpi hyveenä. (Todellisuudessa hän meni hyveenä melko kauan, lähes vuoden, mutta asiaa on peitelty johtoportaan avulla.) Hän saa osakseen pelkoa ja syrjintää niin orjilta kuin Edenialaisilta. Muualla Sufton Nessin alueella hänet on voitu nähdä myymässä ylimystölle kuuluvia esineitään perheensä tavoin. Monille Nihal on jäänyt mieleen vain korean aristokraattisen ulkonäkönsä takia.
Vaikutelma
Nihal huokuu ylimystölle kuuluvaa päättäväisyyttä ja energiaa, jota halutaan totella. Hän kuitenkin on joutunut uudessa orjan asemassa tukahduttamaan mielipiteitään ja ajatuksiaan, jottei hänen elämänsä olisi liian hankalaa. Hänet tapaa Edeniassa henkilönä, jota voisi verrata kuuliaiseen palvelijaan. Hän tekee kaiken ylhäisemmässä asemassa olevien hyväksi, tietenkin omien taka-ajatusten velvoittamana.
Tavarat
Melunvaimennuskuulokkeet
Vesipullo
Inspiraatiotaulu
Pituus: 179 cm
Nihal on intialainen nuori mies, jonka ruumiin rakenne on hyvin siroon taipuvainen. Hänellä on leveät hartiat, jotka ovat selvästi alaspäin suuntautuvat. Hänellä on siro veistoksellinen ja mieleen jäävä naama. Nenä on aavistuksen käyrä ja silmät taipuvat sivuilta alaspäin. Nihalin silmät ovat väriltään hyvin tummanruskeat, lähes mustat ja hiukset puolestaan ovat kiiltävän mustat ja öljyiset laadultaan. Iho on intialaisien tapaan kahvinruskea.
Miestä voisi kuvata sanalla aristokraattinen, sillä onhan hänet kasvatettu niin kuin hän olisi isokin kiho. Hänen liikkeensä ovat sulavat ja ryhtinsä suora ja majesteettinen. Nihalin hiukset ovat lähes aina sliipattu taakse kasviöljyillä, mutta nyt kun hän on alinta kastia, on hän joutunut harjaamaan ne taaksepäin. Valitettavan usein suortuvat karkaavat kuitenkin silmille.
Mutaatio Beta: Hänen mutaatiogeeninsä tulee ilmi palaneilta näyttävien korvien muodossa. Mutaatio on vaikuttanut hänen korvakäytäviin niin, että kaikki äänet kuuluvat voimakkaammalla tasolla, kuin normaalin ihmisen korviin. Ne ovat lähes kestämätöntä tasoa.
Vaatteet: Nihalin vaatteet ovat olleet aina huomiota herättävät niin malliltaan kuin väriltään. Nyt orjana ollessaan se on kuitenkin muuttunut. Hän käyttää siis alimpaan kastiin kuuluvien tavoin kulahtaneita maanläheisiä värejä. Hän pitää lähes aina korviensa päällä melunvaimennuskuulokkeita, jotka peittävät palaneelta näyttävät korvat. Ne myös peittävät alleen kaiken ylimääräisen melun, kuten niiden tarkoitus onkin.
Luonne
Nihal on kasvatettu johtajaksi ja sitä hän myös sisimmässään onkin. Hänen karismansa on sen mukainen. Orjan asemassa hän on joutunut tukahduttamaan omaa itseään niin, että hänellä on mahdollisuus selvitä hengissä vihamielisessä ympäristössään. Hän on erityisen fiksu ja muovautuu tilanteiden mukaan omaksi parhaakseen. Hän miellyttää ylempiarvoisia ja tekee kaikista mahdollisista henkilöistään liittolaisia, kunnes he ovat hyödyttömiä ja voidaan heittää pois. Toisin sanoen hän ajaa itsekkäästi vain omaa etuaan, vaikka ulospäin hän olisikin kaikkea muuta.
Nihal osaa arvostaa henkilöitä, jotka ovat taitavia omassa osaamisalueessaan. Näistä henkilöistä hän usein haluaa ystäviään, vaikka ystävä ei ehkä kuvaakaan hänen sanavarastossaan samaa asiaa, mitä sillä normaalisti tarkoitetaan. Ystävät hänen logiikallaan ovat henkilöitä, jotka auttavat häntä etenemään päämäärissään. Ja ystävyys päättyy sitten, kun heillä ei ole hänelle enää mitään tarjottavaa. Tosin joskus omia tunteita on hankala hallita ja näistä ns. ystävistä voikin olla hankalampi päästä eroon, kuin haluaisi. Nihal kiintyy nimittäin melko helposti hyödykkeisiinsä.
Hän näyttäytyy usein seuralleen passiivisena tai positiivisena, jonka ansioista häntä on hankala vihata. Hän puhuu monet ympäri pyörryksiin ja vakuuttaa omat aikeensa hyvinä. Asiaa tietenkin auttaa hänen kykynsä osata lukea ihmisen mieltä ja käyttää niitä hyväkseen.
Synti hänessä tulee ilmi intohimona tietää kaikesta kaikki. Hän haluaa olla perillä maailman asioista ja vaikuttaa niihin omalla tavallaan. Kaikki mitä hän on ikinä halunnut, on manifestoitunut hänen eteensä tavalla tai toisella, eikä orjana oleminen ole hänelle kuin pieni takaisku. Ahneus on hänen kompastumiskivensä monessa asiassa, joihin lukeutuu myös rakkaus. Toisena heikkouksena hänelle kuuluu keskittymiskyvyn puute. Hänen on hankala pysyä keskittyneenä yhteen asiaan, jos ympärillä on paljon melua. Vain sulkemalla ne pois, hänellä on mahdollisuus saada taas omat ajatuksensa kuuluviin.
Menneisyys
Nihalin vanhemmat selvisivät zombiepidemian alusta vain siitä syystä, että olivat johtoportaassa ylhäällä. He elivät kuin ylimystö konsanaan ja kasvattivat poikansa uskomaan myös sen, että hän oli aateliskermaa. Burmanit perustivat oman kulttilahkonsa ja heitä lähes palvottiin, jota he käyttivät tietenkin häikäilemättömästi hyväksi. Nihalin vanhempien palvonnan osasyynä toimi fakta siitä, että he olivat kumpikin hyveitä. Tietenkin he olettivat myös heidän poikansa olevan sellainen ja kasvattivat hänet sen perusteella. Kuten muuallakin maailmassa syntigeeni oli leviämässä ja nosti päätään Intian alueillakin. Se oli tietenkin uhka Burmaneille, sillä hehän möivät itseään "ainutlaatuisina olentoina". He siis tuhosivat jokaisen synnin, jonka saivat käsiinsä ja levittivät tietoa sekasikiöiden vaarallisuudesta. Se puolestaan osoittautui tuhoisaksi virheeksi, kun Nihal varttui ja hänellä huomattiin samanlaisia vääristymiä ulkonäössä, kuin synneillä.
Tuosta kaikesta alkoi Burmanien alamäki. He kerkesivät kuitenkin valmistamaan yksityiskoneen viimeiseen pakomatkaan, poikansa paljastuessa synniksi. Lentokoneessa oli Nihalin perhe lentäjineen ja muutamine palvelijoineen. Pakomatka tyssäsi lopulta lentokoneen polttoaineen loppumiseen. Joku oli selvästi peukaloinut lentokoneen polttoainesäiliötä, jonka seurauksena he syöksyivät alas taivaalta. Nihal (20 v) laskeutui Sufton Nessin maahan laskuvarjolla ja ihmeen kaupalla löysi myös perheensä ja muutaman palvelijan, joille oli riittänyt laskuvarjot.
Perhe keräsi epätoivoissaan suhteita uudelta tantereelta ja he hoksasivat pian, ettei heitä pidetty erityisinä. He joutuivat siis tyytymään kalliiden tavaroiden myyntiin ja vaihtokauppaan, kunnes löysivät paikan nimeltä Edenia. Siellä Burmanit uskottelivat, että heidän perheenjäsenensä olivat hyveitä. Ja niin he pääsivät sisään ja elivät siellä muutaman vuoden ihan rauhassa valheidensa kanssa. Valitettavasti yksi palvelijoista oli rakastunut Edenialaiseen henkilöön ja kertonut Nihalin olevan synti. Tämän takia Nihalin perheestä osa karkotettiin ja osa tuomittiin kuolemaan, muistutuksena ja varoituksena muille vastarinnan kiiskeille. Nihal itse päätyi orjaksi ja joutui adaptoitumaan uuteen alhaiseen elämäänsä.
Ominaisuudet
Nihalin ei ole ikinä tarvinnut selviytyä fyysisesti raskaista hommista ilman muiden apua, ja sen myös näkee. Ainoat vahvuudet ovat hänen sosiaaliset taidot ja älykkyys, joita mies käyttääkin oikein mallikkaasti hyväkseen. Ruumiinrakenne ja jonkinlainen koulutus itsepuolustukseen takaa hänen normaalin kyvyn vastata refleksejä ja ketteryyttä vaativiin haasteisiin.
Kestävyys - 1
Ketteryys - 3
Refleksit - 3
Selviytymistaidot - 1
Sosiaaliset taidot - 5
Tarkkaavaisuus - 1
Voima - 1
Älykkyys - 5
Pisteet: 20/20
Muuta
- Omistaja: Vanha kyyryselkäinen ihminen, joka odottaa Nihalin tekevän kaiken virheittä.
- Rakastaa tietokirjoja.
- Nihal ei tiedä ketkä perheenjäsenet selvisivät Edeniasta pelkällä karkotuksella.
- Keräilee mielellään kaikenlaista eksoottista.
- Alkoholi ei sovi miehelle yhtään, se aiheuttaa hänelle hempeyskohtauksia ja seuraavalle päivälle hirveän kohmelon.
- Hyvin pahasti perfektionistin vikaa, ei pidä epäsiisteydestä.
- On opetellut lukemaan huulilta, ja osaakin sen lähes täydellisesti.